Savon Pakanat

Blogi

Flunssaisia ajatuksia sivusta 34

Ensimmäisestä ruudusta tuli aika onnistunut. Sakuran silmiä oli vaikeaa saada katsomaan samaan paikkaan; yritti väkisinkin olla ihan herp derp. Rasteroidessa huomasin, etten ollut piirtänyt Sakuran paitojen kauluksia. Kokeilin rasteroida paidan normaalisti, mutta se sai hänet näyttämään melkein eri ihmiseltä. O___o Lisäsin kaulukset sitten jälkeenpäin koneella.

Toisessa ruudussa käytin apuna referenssikuvaa, jossa revin jotain anttilan kuvastoa. Omasta mielestäni tuo kuva onnistuukin näyttämään paremmalta, kuin sivun 32 kirjanrääkkäyskuva! :D

Alimmassa ruudussa käytin apuna 3ds Maxia lähinnä tikkaiden perspektiivin takia. Mietin pitkään tuota negatiiviksi kääntämistä, koska Xirren mielestä kaikki "ahdistus" efektini olivat kerrassaan karseita. :D Lopulta sitten päädyin omasta mielestäni halpaan temppuun ja käänsin värit.

En oikein osaa sanoa, miksi värien kääntäminen tuntuu halvalta tempulta. Ehkä siksi, että tätä viljellään aloittelijoiden keskuudessa todella paljon. Monesti luullaan, että kun värit käännetään nurin niskoin, virheet häviävät ja kuva näyttää paremmalta, nimimerkillä itsekin sortunut.

No, siinä se nyt on: Cherry M.E.W:n ensimmäinen negatiiviruutu. :/

---

Olen ollut melkein viikon kipeänä. En edes muista, milloin olisi ollut viimeksi näin paha lenssu, joten varoitan, että seuraavan sivun ilmestymispäivä saattaa lykkääntyä. :<
16.09.2011 18:47 | ~Kangatar