Savon Pakanat

Blogi

213 & Mietteitä taiteilevasta tekoälystä

Ryömimiskohtaus on tulossa päätökseensä, toivottavasti piditte siitä. :3 Koitin kuvata ahtailla ruuduilla tilan klaustrofobisuutta, mutta en ole varma, onnistuinko saamaan sivuista vain vaikeaselkoisia. 'XD No, kuitenkin pian jotain muuta luvassa. -w-


Kun kuulin, että tekoäly on tehnyt taideteoksen, joka on voittanut taidekilpailun, niin kyllähän se keljulta tuntui. Mutta sitten mietin niitä laiskoja ihmisen tekemiä maalauksia, joissa vain vähän roiskaistaan väriä kankaalle ja se on olevinaan hirveän hieno teos, niin tulin tulokseen, että yhtä paljon vaivaa se ihminen on siinä varmaan nähnyt noin suunnilleen, kuin tekoälyä käyttäessä. XD (Kyllä, minulla on raatamiskeskeinen taidekäsitys.)

Keljutti myös se, että tulevaisuudessa tekoäly tulee viemään artistien työt. Mutta no, pitkäaikaistyöttömänä tuo ei ole iso vahinko näin itsekkäästä näkökulmasta. (8 Ja jonkun siellä tekoälyn puikoissa on kuitenkin oltava ja valittava sen tuloksista parhaimmat työt. Tämä ajatus laukaisi ensimmäisenä paniikkireaktion: "Voi ei, minun täytyy äkkiä päästä kärryille tästä systeemistä, ettei koko taitosettini ole turhaan hankittu!" Ja pakko paniikki johti entistä syvemmälle keljutukseen. Mutta sitten katsoin videon tekoälyn luomasta makaaberista taiteesta ja mietin, että itse asiassa siitä voisi olla minullekin oikeasti hyötyä. En nimittäin ole hyvä keksimään makaabereja juttuja, suunnittelemaan vaikkapa zombeja tai lahoavia ruumiita, joten tekoäly voisi toimia hahmosuunnittelijanani sellaisessa. XD Ehkä jos innostun etsimään jonkun Craiyonia paremman tekoälyn, minkä generoimia kuvia saisi käyttää kaupallisesti, se voisi tehdä jopa taustoja puolestani. :3

---

Seuraava sivu ilmestyy 21.11!
07.11.2022 15:17 | ~Kangatar
Kangatar: Hyviä pointteja kyllä! O: Varmaan sarjakuvan kannalta optimaallisin tilanne olisi, että kaiken mekaanisen "tylsän" työn automatisoisi tekoälylle ja keskittyisi itse siihen ilmaisua eniten vaativaan osaan. (16.11.2022 23:30)
Jossu: Itse en oikein usko, että kaikki taidealan hommat katoavat. Jotkut varmaankin, mutta osa säilyy ja tilalle tulee uusia (kuten juuri näitä tekoälyä vahtivia/käyttäviä tahoja). Itse opiskelen teollista muotoilua ja toistaiseksi yksikään opettaja ei ole varoitellut, että työt lähtevät alta. Enemmänkin, että tekoälyjä voi käyttää suunnittelun tukena. Uskon myös, että jotkut ihmisryhmät tulevat suoraan antamaan enemmän arvoa ihmisen tekemälle taiteelle ja haluavat tukea sitä samalla tavalla kuin jotkut haluavat tukea pienyrittäjiä tai paikallisia. (15.11.2022 19:17)