Savon Pakanat

Blogi

Vuoden 2021 katsaus

Kuluneen vuoden voi tiivistää kolmeen sanaan: Pelidevaus, DnD ja väsymys. Suurinosa voimavaroista meni ensimmäisenä mainittuun ja piirustusinto DnD-ohjeispiirrosten tekemiseen. Sarjis oli koko ajan vähän niin kuin pakollinen paha taustalla ja samaan aikaan kaikkea ympäröi joka puolelta sankka väsymys. x__x Kävin valittamassa siitä lääkärillekin ja sain apua yöunien tehostamiseen, mutta saa nähdä poistaako se koko ongelman.

Mutta se positiivinen puoli tässä kaikessa on, että kun graffaa on tullut tehtyä ihan hitosti, on kehitystäkin kertynyt. Katselin vuoden alkupuoliskon töitäni ja vertasin loppupuoliskoon. Oli siinä jonkin verran tyyli hioutunut ja erityisesti värien valinta oli alkanut onnistumaan huomattavasti paremmin. c:


Sivuja saatu valmiiksi:

2009: 11
2010: 9
2011: 21
2012: 21
2013: 32
2014: 33
2015: 34
2016: 20
2017: 17
2018: 40
2019: 6
2020: 22
2021: 25

Huikein saavutus lienee se, että Grand jetéllä on viimein kansi! XD Ei siinä montaa vuotta mennytkään. (8' Ja joo, eihän se vieläkään valmistunut, eikä edes jäänyt parista sivusta vaille. :I Sentään tavoitteeni pysyä säännöllisessä julkaisutahdissa onnistui.

Mutta! Nyt vihdoin suunnittelimme Xirren kanssa viimeiset kohtaukset! 83 Ja tiedän, miten tarina päättyy! >:D Tarkka sivumäärä ei ole vielä selvillä, mutta sen verran niitä on tulossa, että varmaan jossain vaiheessa jaan tämän "viimeisen" eli 7. luvun kahtia, että ei tule loppuun yhtä megapitkää lukua. Pitää siis piirtää vielä yksi kansi. Äh! 8C

Mainitsin viime vuonna lähettäneeni kustannusyhtiöille romaanin käsikirjoitksen, mutta se ei yllättäen poikinut kustannussopimusta. Muutamat kustantajat olivat kuitenkin sen verran kilttejä, että antoivat rakentavaa palautetta. nwn Joten digitaaliseksi omakustanteeksi menee. :D Saa nähdä milloin sen saisi sopivaan kuosiin kursittua. En halua ottaa juuri nyt siitä paineita.


Mietteitä vuodesta 2022

No tänä vuonna Grand jetén on jo pakko valmistua! 8'D Muuta en uskalla toivoa tai ottaa tavoitteeksi. Saatana, jos oikein laskin, niin 6 vuotta tähän onkin jo tuhraantunut. 8{ Mutta sentään siinä on yli tuplasti enemmän sivuja kuin Cherry M.E.W:issä, johon meni yhtä kauan. (8''' Hauska olisi aloitella uuttakin sarjakuvaa, mutta jää nähtäväksi.


Toivon teille hyvää ja tuottoisaa uutta vuotta! Pysykää terveenä ja tulkaa taas kurkkimaan tännekin, kun ehditte. :3

---

Sarjakuva jatkuu aikaisintaan 10.1.22 ja viimeistään helmikuussaa 2022!
01.01.2022 09:46 | ~Kangatar
Kangatar: Aika menee nopeasti kun on hauskaa- eiku. XD

Kiitos! ^^ Sinnikkyyttä tämä loppukiri juuri kysyykin: tuntuu aina, että väsähdän eniten juuri ennen maaliviivaa. :D (01.03.2022 17:15)
Jossu: 6 VUOTTA!!?? Herran kiesus, olenpas minäkin vanha Ö.Ö Olen siis ollut oikeasti ehkä vielä yläasteella, kun tämä matka alkoi XD oh, god... (en olekaan vanha vaan ihan vauva)

Valtava hatunnosto sinnikkyydestä!! WOW!! (26.02.2022 20:31)