Savon Pakanat

Blogi

Mietteitä sivusta 140, sekä tästä vuodesta

Se, kuinka paljon tykkään kustakin ruudusta näkyy tässä hassusti: Alin on mielestäni aika miellyttävä, ja ylin on semmoinen että vähän vain vuotaa silmistä verta sitä katsoessa. Keskimmäinen taas on jotain siltä väliltä, eli melko perus. :D


Hmm, tänä vuonna en ole saanut piirrettyä yhtään sivua. :I Taukoa kuluttavimmista hommista on tulossa kesän ajaksi, jolloin ehkä saan aikaan pari sivua ennen kuin sitten työhommat jatkuu taas. Mutta ensi vuonna olen taas varmaan työtön, joten silloin on aikaa! 8'D Pian sivut loppuvat varastosta, ja ajattelin pyytää teitä äänestämään, haluatteko että Grand jeté jatkuu, vai aloittaisinko uutta sarjakuvaa (ensi vuoden puolella).

Minua harmittaisi jättää Grand jeté kesken, mutta tiedostan, että sen juonessa ja hahmoissa on pahoja ongelmia. Aloin piirtämään Grand jetéä aikoinaan sen takia, koska minua ärsyttivät tietyt asiat, ja luulin, ettei ketään muuta koko maailmassa ärsytä ne. No, nyt tiedän, että on olemassa muitakin ihmisiä, joita ne ärsyttävät, joten sarjiksella ei sinäänsä ole henkilökohtaisella tasolla muuta annettavaa, kuin että haluan saada sen valmiiksi. Ja kommenttienkin puolella tuntuu vain muuttuvan hiljaisemmaksi, joten teillekään tämä ei taida oikein kolahtaa? :o

Uusi projekti taas olisi eräänlainen reinkarnaatio pitkän aikaa suunnitteilla olleesta unelmaprojektista. Avainsanoina ovat: draama, zombit, romanssi ja toimimaton perhedynamiikka.

Eli, näkisittekö mieluummin miten Grand jeté loppuu, vai kiinnostaisiko uusi tarina? :3

---

Seuraava sivu ilmestyy 20.5!
06.05.2019 19:42 | ~Kangatar
Kangatar: Jossulle: Kiitos mielipiteestä ja rohkaisusta! n__n

Aikenille: Mietin tuotakin vaihtoehtoa, mutta pahoin pelkään, ettei Grand jetén pariin tulisi enää palattua. X) (19.05.2019 23:10)
Aiken: Hmm, pakko kyllä sanoa että kiinnostaisi kyllä nähdä Grand jetén loppu, meikä on tykännyt kovasti hahmoista ja tarinasta :D Toisaalta tuo uusi projektikin kuulostaa lupaavalta... Ja itse ainakin tahtoisin kovasti sitä lukea! Ehkä jos puuhastelisit uudempaa ja antaisit Grand jetén olla pienellä levähdystauolla? (18.05.2019 22:30)
Jossu: Jos minulta kysytään, älä kysy minulta. :D Itsekin jonkin sortin luovana ihmisenä kehottaisin päättämään aloitetun projektin mutta enpä ole niin itsekään tehnyt ja jos alkaa tuntua että kesken jättäminen olisi oikea vaihtoehto niin minä en ole oikea ihminen vastaan väittämään. Mutta pyörin täällä kyllä, niin että mitä tahansa sieltä pukkaa, kyllä minä sen luen. (14.05.2019 17:52)
Kangatar: Kiitos kommentista! :3 Kyllä se nyt alkaa vähän näyttää siltä, että on se loppuun asti väännettävä! X) (13.05.2019 22:36)
Kalakato: Joo laiska kommentoija täälläkin mutta kyllä kiinnostaisi nähdä miten Grand jete päättyy, mitta jos tulee seinä piirtäjällä vastaan niin ei sitä väkisin kannata yrittää :) (12.05.2019 22:10)
Kangatar: Ei tarvitse ottaa turhia paineita kommentoinnista. X3

Laskelmieni mukaan Grand jetéä on piirtämättä noin kolmisen lukua. Jos jätän sen kesken, niin siitä tulee silloin todennäköisesti "jatkan sitten joskus myöhemmin"-projekti, eli valitettavasti kaikista vittumaisin vaihtoehto lukijan kannalta, koska en voi kirjoittaa loppua näkyville, koska se veisi viimeisenkin motivaation saada sarjiksen valmiiksi sitten abstraktissa tulevaisuudessa. 'X) Leikkaaminen taas olisi hankalaa, koska kyseessä on loppupuolisko ja asiat pitää nivoa yhteen. :s

Kiitos rohkaisusta jatkaa ja mukava tietää, että kiinnostusta löytyy! ^^ (12.05.2019 15:40)
Rom: Sori munkin puolesta hiljaisuudesta! Kuten hiljainen lukija, niin itsekin käyn useasti vilkaisemassa, jos uusi sivu olisi tullut (vaikka on päivämääräkin, milloin sivu tulee mutta silti käyn ennen sitä lol).
Minua aina harmittaa, jos jokin tarina jää kesken. Kuinka paljon Grand jetéä on jäljellä? Onko mahdollista leikata tarinasta asioita tai kohtauksia, jotta se tulisi valmiiksi? Olisi kiva nähdä, miten tarina loppuu. Jos päätät lopettaa sarjakuvan, niin aiotko kirjoittaa, miten tarina olisi loppunut? Muistaakseni Rounzei teki niin sarjiksensa Elfs:in kanssa (vaikken kerennyt silloin lukea itse sarjakuvaa, mutta löysin sivun, kun hän oli päättänyt lopettaa sarjiksen).
Tykkään sun sarjakuvista, joten tulen todennäköisesti aina lukemaan niitä, mitä sitten päätätkin työstää, oli se sitten tätä Grand jetéä tai jotain ihan uutta : ) (10.05.2019 10:16)
Kangatar: Ei huolta, kommentoi vaan silloin, kuin siltä tuntuu! Mutta mukava tietää, että vielä pyörit täällä ja kiitos, että jaot ajatuksesi! ^^ Pitää pohdiskella, kummin teen, mutta hyvä tietää, ettet ole uuden aloittamista vastaan. :3 (09.05.2019 20:48)
hiljainen lukija: anteeksi laiskasta palautteesta :D käyn melkein joka päivä tsekkaamassa uuden sivun varalta ja todellakin ainakin mua on kiinnostanut Grand jeté. Olisi kyllä kiva nähdä miten se loppuu, mutta tuo uusikin sarjis houkuttelisi ja se kuulostaa oikeesti mielenkiintoselta. Jos ei sua inspaa tehä jeteä loppuun niin eikai sitä sitten voi pakollakaan tehdä, parempi vaan startata uudestaan. Mutta toisaalta, olishan se kiva tietää tosiaan miten tossa tapahtuu. Vaikee homma päättää... :D mutta kävi mitä kävi, en mä täältä lukijana häviä yhtään mihinkään! (08.05.2019 23:12)