Savon Pakanat

Blogi

120 & Nano polttelee jo!

Äh, kohta pitäisi alkaa tekemään 5. luvun kantta, mitä olen tähän asti vältellyt. Luvun sisältö meni vähän uusiksi, kun Xirren mielestä suunnitelmani oli liian cringe. XD Nyt sitten suunniteltuna on vain yksi kohtaus. :s Tämän takia sopivaa kansikuvaa on ollut vaikeaa keksiä, ja no tietysti koko värityshomma ja muu pistää laiskottamaan. XD Mutta, hyvinä uutisina sanottakoon, että juoni etenee, ja mitään vuodenmittaisia teekutsuja ei ole luvassa. X) On myöskin ollut haastavaa piirtää muutakin, kuin puhuvia päitä.


Nanoon on vielä reilusti yli kuukausi aikaa, mutta meikää alkaa jo vähän poltella siihen malliin, että pitäisi päästä aloittamaan. 8I Miten teidän Nano-valmistelut? Onko jo aihe tiedossa, vai oletteko ehtineet vielä miettimään? Itse ajattelin kirjoittaa nyt sydämeni kyllyydestä salatieteisiin liittyvistä teemoista ja olen koittanut löytää sopivaa referenssimateriaalia mm. edesmenneen Perttu Häkkisen radio-ohjelmasta sekä random tubettajilta. :> Jonkin verran olen perehtynyt aiheeseen aiemminkin, mutta ei vara venettä kaada.

Tein innostuksissani romaanille jopa pikakannen, josta tuli ihme kasaritietokirjan näköinen! 8'D
Kuvaa ei löydy!
Teos kuitenkin tulee olemaan puhtaasti fiktiivinen, keskittyen päähenkilön elämään, eikä selittämään mitään parapsykologiaan liittyviä termejä. Mutta no, pikakansi on pikakansi, teen myöhemmin sopivamman, jos jaksan. XD

---

Seuraava sivu luirahtaa esiin 24.9!
10.09.2018 16:26 | ~Kangatar