Savon Pakanat

Blogi

109 & Ajanhallintaa

Olen tässä viimeisen kymmenen sivun ajan ottanut ylös aikoja, kuinka kauan kestää siinä, kun tyhjästä paperista tulee valmis sarjakuvasivu. Tietysti tämäkin tieto on vain suuntaa-antavaa, koska joskus unohdan merkitä, milloin olen aloittanut ja sitten taas joskus jumitun koomaamaan enkä piirrä tunnin aikana, kuin ehkä kaksi viivaa. XD Vähän samoin kävi työvaiheiden kestojen kanssa; en aina muistanut merkitä erikseen, milloin lopetin kuvankäsittelyn ja milloin siirryin rasterointiin.

Jaoin työvaiheet seuraavasti: piirtäminen, käsittely, 3D ja rasterointi. (Käsittelyvaiheessa mm. puhdistan kuvasta kaikki skannerin välistä tulleet paskat, laitan ääriviivat mustiksi ja taustan valkoiseksi, sekä korjaan tussittaessa tulleet virheet)

Piirtämiseen meni viidestä kuuteen tuntia, mutta toki parin haastavamman sivun kohdalla aikaa vierähti yli kahdeksankin tuntia. Muihin vaiheisiin meni pääsääntöisesti noin kaksi tuntia. Lukuunottamatta 3D:tä, jossa yleensä rendasin taustan nopeasti valmiista skenestä. Tietysti siinäkin tuli välillä pidempiä jaksoja, kun piti muuttaa skeneä tai mallintaa jotain uutta. o:

Yhden sivun keskimääräiseksi valmistumisajaksi tuli vähän yli 11 tuntia. Nopein sivu näistä oli 112, johon meni 6h 11min, pisimpään meni 110:n kanssa, johon upposi 12h 5min. (hyvä viitata näihin sivuihin tässä, kun eivät ole tällä hetkellä vielä edes julkaistuja. :S )

Ja mitäkö tästä oli hyötyä? Suurin hyöty oli se, että sain realistisemman kuvan siitä, kuinka kauan asioihin todella menee. En tykkää rasteroinnista, ja monesti tuntuu, että siihen menee koko päivä. Jos pitäisi arvioida, niin sanoisin kuusi tuntia. Mutta todellisuudessa siihen meni tarkkailujaksolla pisimmilläänkin kolme tuntia. Yleensä homma hoitui tunnissa tai kahdessa, ja olipa mukana 15 minuutin sprinttikin. :'D Nyt rasterointi ei tunnu enää niin sellaiselta seinältä, kun se ei oikeasti olekaan mikään kuuden tunnin vitutussessio. :3

---

Seuraava sivu ilmestyy 23.4!
09.04.2018 17:23 | ~Kangatar