Savon Pakanat

Blogi

Taustahälyn top 3

Kuten monesti aiemminkin olen paasannut, sarjakuvan piirtäminen ei ole aina mukavaa. Jos kuitenkin haluaa saada sen joskus valmiiksi, pitää piirtää myös silloin, kun ei huvita. Itse olen löytänyt ratkaisun taustahälystä. Kun kuuntelen jotain sopivan kiinnostavaa, muttei kuitenkaan koko huomiota vaativaa sisältöä. Tällöin vain käy niin, että kynä hakeutuu paperin läheisyyteen. :D Listasin alle suosikki hälynlähteitäni, ehkä tekin voitte löytää niistä jotain mieluista kuunneltavaa. :3


Youtube

Tykkään kuunnella pääasiassa suomenkielisiä asiavlogeja ihmisiltä, joista tulee tietynlainen aitouden fiilis.

1. Siniirr. Vloggaajan videoissa on yleensä selkeä, kiinnostavasti esitetty kokonaisuus, eikä hän pelkää puhua vaikeistakaan asioista.

2. Mary DeadWonderland. Hyvin samaistuttava vloggaaja tekee aika paljon kuulumisvideoita, joista paistaa ihmisenä kasvamisen hankaluus sekä vaikeuksien voittaminen.

3. Papananaama. Vloggaaja ei pelkää esittää kärkkäitä ja toisinaan epäsovinnaisia mielipiteitä. Videot ovat usein todella viihdyttäviä ja hän viljelee oivaltavia kielikuvia.


Yle Areena (radio)

1. Perttu Häkkinen. Ohjelmassa perehdytään monenlaisiin ilmiöihin ja asioihin. Ruoditaan niin synkimpiä tabuja kuin ajankohtaisia muotivillityksiäkin. Olen ihan varma, että suuresta jaksojen valikoimasta löytyy varmasti ainakin yksi kiinnostava aihe jokaiselle. :3

2. Tiedeykkönen. Tykkään kuunnella kiehtovia tiedeaiheisia ohjelmia, mutta ongelmana on yleensä se, että niissä esiintyy paljon harvinaista englanninkielen sanastoa. Tiedeykkösessä vieraskielisten asiantuntijoiden puhe on kuitenkin tulkattua, joten ei tarvitse olla vähän väliä nokka kiinni tekstityksissä.

3. Viikon kirja. (tv:n puolella Aamun kirja) Vaikka yhtään näistä kirjoista en ole vielä lukenut, on todella kiinnostavaa kuulla kirjailijoiden avaavan teoksiaan ja selittävän syitä asioiden taustoilla. Myös ohjelman juontajat osaavat esittää hyviä kysymyksiä. Tykkään enemmän radion puolella olevasta versiosta, koska siinä luetaan otteita näistä kirjoista.


Katsomo

Katsomossa ohjelmat vaihtuvat aika rivakkaan tahtiin, mutta yksi on ylitse muiden:

1. Salkkarit. Salkkarit on siitä helppo, että juonessa pysyy kyllä mukana, vaikkei kuvaa näkisi. :D Ja harvemmin edes tulee sellainen fiilis, että haluaisi katsella sitä vaivaannuttavaa näyttelyä, joten uppoutumisen vaaraa ei yleensä ole.

2. Katsoin myös Gleetä, silloin kun sitä vielä tuli. Lauluosuuksilla huomio aina herpaantui ja osuuden loppumista odotellessa oli hyvä tappaa aikaa piirtämällä.

3. Mikä tahansa tosi-tv-kilpailu. (Kuten Amazing Race, Selvyityjät, Mallikoulu) Nämä ovat parhaimmillaan silloin, kun kilpailijoiden kesken on paljon puhetta ja vähän toimintaa. (Monesti esim. Selviytyjien kohdalla katselen yleensä pelkästään heimoneuvoston.) Usein nämä kuitenkin nappaavat huomion, ja ohjelman loputtua tajuaa, ettei sitten tullutkaan piirrettyä. :I


Kiinnostaisi myös tietää, miten te harhautette itsenne piirtämään. :3 Ja teidättekö joitain ohjelmia, mitä olisi helppo kuunnella piirtäessä? Entä kuunteletteko/seuraatteko mitää yllämainituista?

---

Seuraava sivu pöllähtää 16.5!
02.05.2016 15:13 | ~Kangatar
Martza: Kannattaa! Ja suosittelen kuuntelemaan youtubesta Suomalaisia Rikostarinoita: Taidetta Thaimaasta ja Suuri Taidevarkaus. Ne on omat "suosikit", varsinkin kun tykkää taiteesta ni ärsyttää ku niihin pitää kohdistaa rikoksia. Ja sit kaksi muuta on oikeestaan vähän huvittavia: Sukeltaja ja sitten Epäonnistunut kassakaappikeikka. Ne kaks on vähä huvittavia tarinoita. (10.05.2016 17:03)
Kangatar: Uu, äänikirjat onkin varmasti hyviä kuunneltavia! ö.ö Ei ainakaan lopu heti kesken. :D Itse en ole niitä tainnut vielä koskaan lainata, mutta kerran kuuntelin Areenasta (kirjaan perustuvan) Saagojen kutsu-ohjelmasarjan. Nyt kyllä tekisi mieli mennä kurkkimaan, mitä äänikirjoja tuolla kirjastossa olisi tarjolla. 83 (04.05.2016 23:10)
Martza: Kirjastosta lainailen äänikirjoja :) ja sitten kuuntelen myös radiota. Youtubesta kuuntelen myös usein suomalaisia rikostarinoita, ei tarvitse katsoa kuvaa kun toimii vallan mainiosti ilman :) (04.05.2016 19:12)