Savon Pakanat

Blogi

3D-tulostaminen osa 4

Nyt, viimein, pitkästä aikaa! Viime vuonna ei tullutkaan tulosteltua, kun oli pakottavampiakin rahanreikiä. Malleja jäi vielä vino pino odottamaan vuoroaan, joten ehkä tässä vielä jossain kohti vuotta sitten taas. Noin yleensä ottaen tämän kerran saldo oli ihan ok, mutta ei niin hyvä, että yhtään uutta kehtaisin myyntiin laittaa. :I

Kuvaa ei löydy!

Näin tämänkaltaiset korvikset jollain custom-nukella ja päätin, että haluan samankaltaiset omille muovipäilleni! ö.ö Muuten onnistui ihan täydellisesti, paitsi tuo pintakuvio, joka ei tulostunut ollenkaan oikein ja nyt korvis näyttää vaan levahtaneelta. :I


Kuvaa ei löydy!
Kuvaa ei löydy!
Kuvaa ei löydy!

Olen halunnut jo pitkään nukeilleni kaasunaamarin, mutta mistään en ole sellaista löytänyt. Kuten kuvista näkyy, monsterille se on aikalailla liian iso (Gooliopesta en osaa sanoa, kun en sitä omista), mutta MSD-kokoiselle BJD:lle aikalailla mainion kokoinen. :3 Ainoa ongelma on se, että nukkeni nenälle ei jää kunnolla tilaa, ja maski ei siksi istu kunnolla. >__< Materiaali on Shapewayssin elasto-muovia, eli se ei pienestä taivuttelusta ja venyttelystä tuhoudu. Väri ei ole maskiin se kaikista paras, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. :/ Ajattelin kuitenkin kokeilla, saisiko sitä maalattua tai värjättyä. Materiaali on myös todella hämmentävän tuntuinen. :D Sitä on vaikeaa selittää: pinta on silkkisen nukkainen, mutta samaan aikaan kova ja karhea. O__o (Tarvitsisin myös kuvia varten jonkun paremman nuken, kun en näemmä saa tätä omaani kasattua. XD )


Kuvaa ei löydy!
Kuvaa ei löydy!

Edellisessä osassa olikin tästä ensimmäinen versio. Tähän versioon käänsin kädensijan toisinpäin, ja tulostusmateriaalina on värillinen hiekkakivi. En ole kauhean tyytyväinen tuohon "kultaiseen" väriin; se oli häiritsevän lähellä vihreää, ja toiselta puolelta paljon haaleampi. Olen sitten värittänyt tätä normi kultatussilla. :'D Vielä on vähän vaiheessa, kun pitää antaa värin imeytyä kunnolla ettei se suttaannu näpliessä.


Kuvaa ei löydy!

(Kuvassa sama rannekoru kahteen kertaan) Tämän idean rannekoruun sain, kun aloin miettiä, miten saisin yhden nuken tyylistä gootahtavamman, mutta ilman kliseitä. Mutta kämäisesti kävi tällekin; ainoa monsteri, jonka ranne oli edes suunnilleen sopivan paksu, oli tuossa edellä maskia esitellyt Marisol tuuheine käsikarvoineen. :D Mutta pahempi ongelma on se, etteivät yksityiskohdat erotu juuri ollenkaan.


Kuvaa ei löydy!
Kuvaa ei löydy!

Näin tällaiset korvikset jossain tv-ohjelmassa ja oli ihan haltioissani. *__* Mutta sitten lähikuva paljasti, ettei ne korvikset olleetkaan tällaiset, vaan jotkut vihreät vanutupot! Puolisokeudesta lienee siis joskus hyötyäkin. O__o Nämä onnistuivat vanhoilla standardeillani juuri täydellisesti, mutta ne olisivat voineet onnistua paremminkin! Näitä on hankalampi saada nukelle päähän kuin nuita sydänkorviksia, joten seuraavassa versiossa vaihtoon menevät niiden tapit.

---

Osa 1, Osa 2, Osa 3

---

Seuraava sivu ilmestyy 22.2!
08.02.2016 20:59 | ~Kangatar
Kangatar: Kukapa muukaan voisi hyperkuution salat selvittää! X) (18.02.2016 22:01)
multa: Sakura mainittu uusimmalla sivulla! Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä 3D:n kanssa, hyperkuutiossahan on ulottuvuuksia vähän enemmän. (16.02.2016 21:19)