Savon Pakanat

Blogi

36 & sommitteluvinkki

Jee, ensimmäisen luvun viimeinen sivu! Olisi jo hirveä hinku päästä julkaisemaan toista lukua~

Havaitsin semmoisen jutun, että jos pitää piirtää jotain pieniä kikkareita, vaikka ilmassa leijuvia terälehtiä tai leivänmuruja pöydällä, niin ihan mututuntumalta niitä on vaikea sommitella mitenkään harmonisen näköisesti. Auttaa, jos tiputtaa paperille pyyhekumin puruja ja työntelee niitä sormella senkaltaiseen asetelmaan, mitä hakee. Ne kun ovat niin pieniä ja niitä on niin paljon, ettei voi hallita niitä kaikkia ja väkisinkin osa niistä asettuu sellaisiin kohtiin, mitä ei itse osannut ajatellakaan. Näin siis löytää useimmiten ne harmoniset kohdat.

Veikkaan, että tässä on samanlainen ilmiö kyseessä, kuin vaikka monesti 3D-mallintaessa; ihminen itse koettaa asetella asiat liian täydellisesti, mikä saa lopputuloksen näyttämään epäaidolta. Kun mukaan heittää vähän randomiutta, lopputulos paranee huomattavasti.

---

Seuraava sivu ilmestyy 27.7~
13.07.2015 12:55 | ~Kangatar
Kangatar: En yhtään tiedä vielä. :D En ole saanut päähäni sellaista kansi-ideaa, joka summaisi koko tarinan silleen kivasti~ Mutta kyllä se viimeistään siinä vaiheessa tulee, kun sarjis alkaa olla lopuillaan. XD (Yritän tietty jo vähän aikaisemmin sen pyöräyttää.) (16.07.2015 23:30)
multapaakku: Kakkosluku! Senkin uhalla että kuulostan ärsyttävältä, missä vaiheessa koko tarinan kansi on tulossa? (16.07.2015 22:37)
Kangatar: Voe paska, taitaa siinä olla! XD Saattoi olla huono referenssi, kun noin tuli failattua. :D Pitänee korjata se kunhan tässä ehtii~ (13.07.2015 22:37)
aNightingale: Onko näössäni ja hahmotuksessani vikaa, vai onko uusimman sivun kolmannessa ruudussa kaksi oikeanpuoleista jalkaa? :'D Näyttäisi pottuvarvas olevan samalla puolella kummassakin räpylässä. (13.07.2015 20:01)