Savon Pakanat

Blogi

Mietteitä sivusta 22

En ole koskaan ollut kauhean hyvä tekemään hahmoille ilmeitä. Yksi syy tähän kivikasvoisuuteen on varmaankin se, että Disney-elokuvissa minua ärsyttää suunnattomasti joidenkin hahmojen yli-ilmeily ja -elehtiminen. Siksi hahmojen naamojen solmuun piirtäminen tuntuu siltä, kuin pilaisin ne. :s

Siksipä en osaa oikein sanoa, onko tuon ensimmäisen ruudun Susun naama tarpeeksi ilmeikäs. Piirtohetkellä se tuntui todella äärimmäiseltä ilmeeltä, mutta kun sitä katsoo nyt, niin voisi se ehkä olla vielä vähän äärimmäisempi. XD

Toisen ruudun Tuulin pää näyttää oudolta, kroppaan sopimattomalta. O__o (Hämmentävää, että tämänkin huomaa vasta nyt.) Tuo outo pilkkukuume Tuulin vaatteissa johtuu siitä, että eri rasterit menevät limittäin, kun kuvaa pienennetään. Printtiversiossa, jota teen tässä samalla, tätä ongelmaa ei ole. :3

Viimeinen ruutu on mielestäni onnistunein; erityisesti tuo Susun vasen käsi. Ruudusta tuli jotenkin tasapainoinen ja siitä on helppo nopealla silmäyksellä tajuta, mitä siinä on. Yleensä harmaan eri sävyt tekevät ruuduista lättänöitä ja vaikeaselkoisia. :s Tämän asian kanssa olen jo kamppaillut pitkään, ja varmaan tulen vielä jatkossakin kamppailemaan.

---

Tulossa on ehkä helmi-maaliskuun puolella 4. osa 3D-tulostamisesta, kunhan saan säästettyä tarpeeksi rahaa uuden satsin pyöräyttämiseen. :D

---

Seuraava sivu ilmestyy 26.1!
12.01.2015 13:23 | ~Kangatar
Kangatar: Joo, hahmojen tönkköys taitaa olla kyllä yksi iso osasyyllinen. :o Cherryn kanssa tuohon naamojen venyttelyy olisin varmaan uskaltautunut paremmin, mutta Grand jetén kohdalla pelkään, että homma menee tahattoman koomiseksi. :D

Tutkiskelin hienovaraisia ilmeitä tuossa päivemmällä Kaoru Morin Aron morsiamet-sarjan parissa. Ehkä niiden salaisuus on siinä, ettei hahmon päässä (tai etenkään kasvoissa) saa olla mitään häiritsevää, jotta ilme tulee selkeästi esiin. Tulee jopa vähän sellainen kutina, että hyvin piirretystä ilmeestä tulee ensimmäisenä tunneaistimus ja sitten vasta varsinaisesti näkee, mitä kuvassa on. (20.01.2015 02:30)
multa: Hmm... Ehkä kyse on siitä että piirrät välillä kauttaaltaan vähän jähmeitä ihmisiä, tosin nyt sokeat neuvovat kuuroja koska omat ihmissarjikseni ovat paljolti kankeaa patsastelua. Kuten tunnettua, asia korjaantuu parhaiten piirtämällä paljon lisää. En ole itsekään mikään kuminaamojen ystävä, toisaalta lampaita venyttelin iloisesti muinoin Miähessä eikä se mielestäni näyttäisi pahalta sinun sarjistesi ilmapiirissä. Haluaisin itsekin osata piirtää hienovaraisia ilmeitä, mutta välillä tuntuu että täytyisi osata tosi hyvin ennen kuin se toimii. En osaa. :,D (16.01.2015 23:41)