Savon Pakanat

Ajattelin nyt vaihteeksi heittää tänne kaiken diipa daapan sekaan vähän asiasisältöisemmän blogautuksen siinä toivossa, että ehkä tästä voisi olla jollekin jotain hyötyä. n__n Itse olen nämä jutut kantapään kautta oppinut, joten ehkä tämän luettuasi sinun ei tarvitse. :s

Vaikka sarjakuvan tekoon ei tiimiä tarvitsekaan, olen ollut mukana monenlaisissa ryhmissä ja projekteissa. Olen huomannut, kuinka suuri merkitys työyhteisöllä on yksilön suorituksiin. Pääasiassa kokemukseni koskevat peli- ja mainosalaa, mutta voisin kuvitella näiden asioiden soveltuvan muihinkin aloihin, ainakin jossain määrin.

---

Työtila on kuin yhteinen uima-allas. Jos sinne päästää kivan kylpykuulan tuomaan iloa, se vaikuttaa kaikkiin. Jos sinne taas paskantaa, sekin vaikuttaa kaikkiin.

Miksi "allas" kannattaa pitää kivana paikkana kaikille?

Pahimmillaan huonossa työilmapiirissä aiemmin rutiininomaisiksi käyneet työtavatkin katoavat mielestä, ja tuntuu, ettei mikään onnistu. Kaikesta suoriutuu paljon huonommin ja hitaammin, vaikka koittaa kynsin hampain pysyä omalla mukavuusalueellaan. Ja kyllä, tämä siis mukavuusalueella. Tässä yhteisössä ei tee paljoa mieli lähteä kokeilemaan mitään uutta, koska kun siinä epäonnistuu (tällaisessa ympäristössä se on päällimmäinen oletus), saa vain vittuilua osakseen. Stressitasot ovat koko ajan korkealla, ja vaikka vaatimuksena olisi tehdä kovemmin töitä, ei sitä vain yksinkertaisesti jaksa, koska loppuun palaminen häämöttää muutenkin lähellä. Kaiken kaikkiaan työpaikalle ei halua edes mennä.

Valitettavasti yksikin altaaseen paskantaja riittää siihen, että vesi menee kaikkien kohdalla ällöttäväksi, eli ilmapiiri muuttuu huonoksi. Esimerkiksi pienessä peliyrityksessä se voi johtaa jopa projektin hylkäämiseen ja porukan hajoamiseen. Tai jos aivan ponnistelemalla ripuloi, saa itselleen alan piireissä hankalan ihmisen maineen. Vaikka kaikki muut olisivat positiivisia ihmisiä, on hyvin epätodennäköistä, että he saisivat tämän kakkaajan muuttumaan, koska jokainen voi muuttaa vain itseään.


Omalta kohdaltani olen huomannut, että jos työympäristö on kannustava ja positiivinen, kykenen sellaisiin suorituksiin, joihin en olisi osannut kuvitellakaan pystyväni. Kun passiivis-aggeressiivisista tai suorastaan lapsellisista kommenteista ei ole pelkoa perseessä, tulee kokeiltua luovempia ratkaisuja, sekä tartuttua helpommin haasteisiin. Stressitasot pysyvät alhaisempina, mikä on terveydellekin hyvä asia. Stressaavissakin tilanteissa sietokyky on parempi, ja kun saa tukea ja kannustusta. Silloin haluaa tehdä parempaa jälkeä ja jaksaa noin yleisestikin painaa duunia kovemmin.


Työkaveri ei ole terapeutti

Avoimuus on hyvä asia, ja hyvässä työyhteissössä olisi tarpeellista pystyä puhumaan työkavereiden kanssa mieltä painavista asioista. Mutta rajansa kaikella. Jos tuntuu, että on itse aina se, jonka kohdalla vesi värjääntyy ruskeaksi, niin kannattaa alkaa miettiä, voisiko niitä huonoja uutisia tai valituksen aiheita ottaa puheeksi vähemmän. Vaikka työkaverit olisivat miten mukavia, he eivät ole terapeutteja (jos siis ei ole mielenterveysalalla XD ). Kannattaako suunnata kaikkien ajatukset yhden työntekijän huoliin, vaiko käsillä olevaan työtehtävään?

Tietysti pitkään samassa ryhmässä ollessaan oppii ja sopeutuu muihin, eivätkä työkaverit kärsi, jos päästääkin joskus päivätolkulla ripulia altaaseen. Mutta kaltaisillani silpputyöläisillä ryhmä voi vaihtua hyvinkin usein, ja silloin kannattaa ennemminkin heitellä niitä hyvänhajuisia kylpykuulia. :D


Mutta joo, en tiedä, miten hyvin nämä asiat pätevät muiden kuin graafisen alan ihmisiin, joten kuulisin mielelläni teidän kokemuksistanne. Ja onko kukaan muu kokenut samankaltaisia ilmiöitä, vai vaikuttiko koko teksti täysin absurdilta. :D

---

Seuraava sivu ilmestyy 6.7!